Läheisempinä tai vihollisina seuraavaan…

Jokaisessa ystävyydessä on muutama kysymys, jota kukaan ei esitä. Mitä oikeasti ajattelit hänen exästään. Miksi perutit sen maaliskuun menon oikeasti. Kumpi teistä saa aina tahtonsa läpi ja esittää, ettei saa. Hae ”kiusallisia kysymyksiä kavereille”, niin löydät satoja, mutta tuskin yhtään neuvoa siihen, miten sellaisen voi kysyä ilman että huone hiljenee. Konsti, joka toimii varsinkin autossa, on olla kysymättä koko kysymystä. Anna kaikkien arvata vastaus. Juuri niin Mitä minä sanoisin? toimii MileSmilessa, ja kolme uutta pakkaa suuntaa sen niihin kysymyksiin, joita ihmiset välttelevät.

Näin peli toimii

Yksi on kerrallaan kuumalla tuolilla. Sovellus lukee ääneen kysymyksen hänestä, vaikkapa ”Mitä tekosyytä käytän useimmin, kun haluan perua sovitut menot?” Kaikki muut arvaavat ääneen, mitä hän vastaa. Sitten kuumalla tuolilla istuva kertoo oikean vastauksen.

Siinä koko peli. Ei pistelistaa, ei pelilautaa, ei mitään valmisteltavaa. Toimivaksi sen tekee järjestys: ensin arvaukset, totuus viimeisenä.

Miksi arvaaminen pehmentää vaikeaa kysymystä

Kysy joltakulta suoraan, mikä on hänen pikkumaisin kaunansa, ja olet ajanut hänet nurkkaan. Hänen pitää päättää kaikkien edessä, kuinka rehellinen hän on, ja useimmat pelaavat varman päälle. Pyydä sen sijaan koko autoa arvaamaan, niin paine siirtyy. Suurimman osan kierroksesta kuumalla tuolilla istuva vain kuuntelee, kun muut ottavat riskejä. Kun oikean vastauksen vuoro tulee, autossa on jo sanottu neljä villimpää asiaa kuin mitään, mitä hän oli aikeissa myöntää, ja totuus kuulostaa niiden rinnalla kesyltä.

Arvaukset ovat myös se hauska osa. On hauskaa, kun muut arvaavat väärin. Kun he arvaavat oikein, se on vähän hälyttävää ja silti hauskaa. Kummassakin tapauksessa opit jotain siitä, miten ystäväsi sinut näkevät, ja se on usein kiinnostavampaa kuin itse vastaus.

Vuorojärjestys muuttaa myös tunnelmaa. Kysymys, joka päivällispöydässä tuntuisi väijytykseltä, tuntuu pelikierrokselta, kun on kuuma tuoli ja paljastus. Muoto antaa luvan olla vähän rohkeampi kuin tavallisessa keskustelussa, ja vain siksi tällaisiin syvällisiin kysymyksiin ylipäätään vastataan.

Kolme pakkaa kysymyksille, joita vältellään

Nämä ovat kysymyksiä, jotka ohitetaan, koska ne kuulostavat riidan aineksilta. Jokainen pakka on kirjoitettu eri porukalle, eikä yksikään niistä yritä järkyttää ketään. Ne käsittelevät asioita, jotka kaikki puoliksi tietävät mutta kukaan ei sano ääneen.

Luurankoja kaapissa, kavereille

Luurankoja kaapissa on kavereille, jotka luulevat jo tuntevansa toisensa: vanhoja kaunoja, salaisia mielipiteitä, se asia, jota et koskaan myöntänyt. ”Mikä on pikkumaisin kauna, jota yhä kannan?” saa aikaan voihkaisun ja sitten hyvin tarkan tarinan vuoden 2019 synttäreistä. ”Mitä mielipidettä pidän omana tietonani vain välttääkseni riidan teidän porukan kanssa?” aloittaa yleensä juuri sen riidan, jota se vältteli. Ei se haittaa. Istutte autossa, eikä kukaan voi paiskata ovea ja lähteä.

Mitä emme sano, pariskunnille

Mitä emme sano on kahdelle, joilla on yhteinen koti, yhteinen kalenteri ja lyhyt lista aiheita, joita kierretään kaukaa. Pieniä katkeruuksia, salaisia toiveita. Jos olet etsinyt kiusallisia kysymyksiä kumppanille, nämä ovat lempeämpiä kuin miltä näyttävät, koska kumppanisi joutuu arvaamaan ensin. ”Mistä pyydän anteeksi vain lopettaakseni riidan?” kuulostaa arvauksena aivan erilaiselta kuin syytöksenä. ”Mitä me molemmat vältämme ottamasta puheeksi?” kannattaa säästää pitkälle ja hiljaiselle moottoritieosuudelle.

Meidän kesken, työkavereille

Meidän kesken on työpaikalle sopiva versio: palaverit, palaute ja ne kirjoittamattomat säännöt, joilla jokainen työpaikka pyörii. Kiusalliset kysymykset työkavereille menevät yleensä pieleen, koska ne muuttuvat henkilökohtaisiksi. Nämä pysyvät työssä. ”Minkä toistuvan palaverin olisi voinut hoitaa sähköpostilla?” on varma avaus matkalla tyky-päivään. ”Mikä on todellinen syy siihen, että projektit täällä myöhästyvät?” on kohta, jossa alkaa tulla mielenkiintoista, ja jossa alla olevilla pelisäännöillä on eniten väliä.

Pelisäännöt, jotka pitävät sen pelinä

Tällaiset kysymykset tarvitsevat muutaman säännön, jotka sanotaan ääneen ennen ensimmäistä kierrosta. Siihen menee kymmenen sekuntia, ja se ratkaisee, muistellaanko reissua vuosia vai halutaanko se unohtaa.

Kuka tahansa voi passata. Kuumalla tuolilla istuva voi sanoa ”passaan”, ja peli siirtyy eteenpäin ilman selityksiä. Peli, jossa ei voi passata, on kuulustelu.
Rohkea, ei koskaan julma. Arvaus saa olla röyhkeä. Se ei saa olla asia, jonka tiedät oikeasti satuttavan. Jos et sanoisi sitä hänelle päin naamaa hänen nauraessaan, jätä sanomatta.
Ei nimiä töissä. Meidän kesken -pakan kanssa puhutaan palavereista ja tavoista, ei koskaan nimeltä mainitusta kollegasta, joka ei ole autossa. ”Se maanantaipalaveri” käy. ”Mikon maanantaipalaveri” ei käy.
Kuljettaja ei koske puhelimeen. Autotila lukee jokaisen kysymyksen ääneen, joten kuljettaja arvaa ja vastaa ääneen kuten kaikki muutkin, silmät tiessä ja kädet ratissa. Seuraava kysymys tulee yhdellä painalluksella ratin omista painikkeista, joten kukaan ei pyydä kuljettajaa katsomaan näyttöä, ei edes parhaiden kohtien kohdalla.

Kenelle peli sopii

Tämä peli vaatii ihmisiä, jotka tuntevat toisensa jo vähän, koska arvattavaa pitää olla jostain. Auto täynnä tuntemattomia tuottaa paljon vääriä arvauksia eikä juuri muuta. Aloita heidän kanssaan jollain kevyemmällä.

Se vaatii myös aikaa. Kaksi ensimmäistä kierrosta ovat varovaisia. Jossain viidennen kierroksen tienoilla ihmiset lakkaavat suojelemasta itseään ja alkavat arvata tosissaan, joten vähintään tunnin ajomatka antaa pelille tilaa.

Eikä se sovi joka tunnelmaan. Jos joku on väsynyt, huolissaan tai takana on rankka viikko, pakka täynnä asioita, joita ei sanota, on väärä valinta. Pelatkaa jotain helppoa ja säästäkää nämä matkan parhaalle osuudelle.